top of page

Via jo 20-vuotta tien päällä

YHTYE.

Vuonna 1989 syntyi suomalaiseen hengelliseen musiikkikenttään uusi lauluyhtye. Yhtye sai nimekseen VIA (tie), joka sopiikin erinomaisesti, sillä tiestä haluttiin laulaa, siitä tiestä mikä johtaa taivaaseen. Alku oli melkoisen vaatimatonta, eikä varmaan kenelläkään ollut aavistusta siitä, kuinka kauaskantoinen projekti oli aloitettu.

 
Ensin esiintymisiä ei ollut kovin usein, mutta kuitenkin niin paljon, että ryhmästä muodostui hiljalleen kiinteä. Alusta asti haluttiin esiintyä muuallakin kuin seurakunnissa. Ulospäin suuntautuva työ koettiin tärkeäksi, ja evankeliumia haluttiin julistaa kaikille. VIA:n tyyppiselle musiikille oli seurakunnissakin selvä tilaus,  ja vähitellen esiintymisiä tuli aina vain enemmän. Samaan aikaan alettiin kuulijoiden taholta pyytää äänitettä, ja ensimmäinen äänite nimeltä "Huomiseen" ilmestyikin jo maaliskuussa 1992. Tähän mennessä äänitettä on myyty jo lähes 20 000 kpl.
 

Oma tyyli löytyy
Vuonna 1993 VIA:n kokoonpano oli vakiintunut ja yhtye oli löytänyt selkeästi tyylinsä. Samoin näky ei-uskovien saavuttamisesta mukaansatempaavien laulujen avulla oli vahvistunut. Siksi esiintymiset kouluissa, kaduilla, ja erilaisissa musiikkitapahtumissa koettiin erityisen mieluisiksi. Äänitteitäkin alkoi tulla tasaiseen tahtiin äänite per vuosi-vauhtia.
 

Yksi kiinteä kokonaisuus
Aivan kriiseittä tästä ajasta ei olla selvitty, vaan kutsumus on tullut moneen kertaan koeteltua. Kun ryhmään kuuluu 5-7 aikuista miestä, joilla jokaisella on omat selkeät mielipiteet, ei ole ihme jos niitä on joskus vaikea sovittaa yhteen. Tuhansien ja taas tuhansien keikkakilometrien aikana VIA:n jäsenet ovat hioneet toisiaan niin paljon, että voidaankin jo hyvällä syyllä sanoa VIA:n hitsautuneen yhdeksi kiinteäksi kokonaisuudeksi.
 

Toimintamuodot muuttuvat
Via:n toimintamuoto on ollut pitkälti konsertti- ja kokousluontoinen. Uusia haasteita ei ole kuitenkaan pelätty. Vuoden 1998 yksi suurimmista haasteista oli toteuttaa ViaVArtti-ohjelman teko TV-Tampereen kanavalla. Vuoden aikana he vierailivat monen suomalaisen kodissa TV:n välityksellä, pitäen heille oman yksityiskonserttinsa. Näin evankeliumi sai edetä uudella tavalla.
 

Uskonaskeleita
Hiljalleen näky kokoaikaisesta toiminnasta alkoi käydä niin polttavaksi, että vuonna 1995 asialle oli tehtävä jotakin. Melkoisena uskonaskeleena päätettiin uskaltautua Jumalan huolenpidon varaan, eikä sitä ole tarvinnut katua. Tällä hetkellä VIA:lla on oma toimipiste Ylöjärvellä, kaksi työntekijää ja ryhmä katselee luottavaisesti tulevaisuuteen.
VIA:n viisitoistavuotisen historian aikana ryhmän jäseninä ovat nykyisten lisäksi toimineet: Markku Ovaska, Antti Saastamoinen, Mika Mattila ja Taisto Lindeman, joille kaikille samoin kuin työmme muille lukuisille tukijoille haluamme antaa suuret kiitokset.
Jukka Mäkinen

bottom of page